Tyytyväinen markkinajohtaja halusi lisää

Sinebrychoff oli hyvin tyytyväinen Nomis HelpDeskiin, joten päätti laajentaa selvästi sen käyttöä. Laajennuksen ansiosta töiden vastaanottaminen ja työjonojen hallinta on sujuvoittunut kiinteistöjen kunnossapidossa ja tekniikassa.

Sinebrychoffin Keravan-tuotantolaitos on suomalainen panimojätti. Siellä tuotetaan noin 390 miljoonaa litraa oluita, siidereitä, virvoitusjuomia ja muita juomia vuodessa. Tuotannon on siis pyörittävä ympäri vuorokauden, ja mahdolliset viat on korjattava niin pian kuin mahdollista. Tuotannon seisahtuminen tulee kalliiksi.

Sinebrychoff on ollut Nomiksen asiakas vuodesta 2004 lähtien. Työkalu osoittautui niin hyväksi, että yritys päätti ottaa sen vuonna 2012 käyttöön myös kiinteistöjen kunnossapidossa ja tekniikassa. Nykyään Nomis HelpDeskiä käyttää yhteensä noin 50 talon omaa ja ulkopuolisten urakoitsijoiden työntekijää.

Toimitus eteni sujuvasti 

Kun Sinebrychoff alkoi neuvotella uusista käyttökohteista, Sinebrychoffin tekninen päällikkö Michael Slotte kutsui Nomiksen projektipäällikön paikalle. Myöhemmin vetovastuu siirtyi dokumentointiasiantuntija Ari Hynniselle.

Kun projekti alkoi, Sinebrychoffissa oletettiin, että alkuperäistä HelpDesk-sovellusta pitäisi jotenkin muuttaa, koska uusia käyttökohteita tuli runsaasti lisää.

– Huomasimme kuitenkin, että oikeastaan kaikki tarpeelliset ominaisuudet olivat jo käytössä, Hynninen sanoo.

HelpDeskin uusille käyttäjille järjestettiin koulutus, minkä jälkeen Nomis teki ohjelmistoon ja sen raportointiominaisuuksiin muutamia asiakkaan toivomia muutoksia.

– Koko prosessi eteni uskomattoman sujuvasti. Kaikkiin ilmoituksiin ja muutospyyntöihin vastattiin Nomiksesta nopeasti, Hynninen kiittelee.

Työjonot lyhenivät, prosessit nopeutuivat

Ari Hynninen on Nomis HelpDeskin pääkäyttäjä Sinebrychoffissa. Hynnisen mukaan työjonojen hallinta on helpottunut huomattavasti Sinebrychoffilla. Kaikki työpyynnöt kirjataan Nomis HelpDeskiin, ja työjonojen seuranta on helpottunut.

– Käyttäjät saavat sähköpostiinsa tiedot keskeneräisistä töistä, ja halukkaat voivat tilata päivittäisiä raportteja palvelupyyntöjen käsittelystä. Niiden ansiosta esimiehet pysyvät paremmin kartalla meneillään olevista ja tulevista töistä. Mikään asia ei jää unohduksiin, Hynninen kertoo.

– Erityisen hyvää on se, että käyttäjä voi palata taaksepäin ja nähdä koko viestiketjun ja tehdyt toimet.

Hynnisen mukaan Nomis HelpDesk ei ole juurikaan vaatinut tukipyyntöjä Nomikseen. Mahdollisiin avunpyyntöihin on kuitenkin vastattu nopeasti.

– Sovellus on toiminut erittäin luotettavasti, Ari Hynninen kehuu.

Sinebrychoff 

Vuonna 1819 perustettu Sinebrychoff on panimo- ja virvoitusjuoma-alan markkinajohtaja Suomessa. Sen hallussa on noin 47 prosenttia Suomen juomamarkkinoista. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2014 noin 342 miljoonaa euroa, ja Keravan-tehtaassa on yli 700 työntekijää. Sinebrychoffin kokonaistuotanto on noin 390 miljoonaa litraa vuodessa. Vientiin menee tuotannosta noin viisi prosenttia.


 

Uusi projektipäällikkö esittelyssä

Päivi Tähjä aloitti Nomis Oy:ssä projektipäällikkönä syyskuussa 2015. Hänen vastuullaan ovat Nomis HelpDesk -järjestelmän asiakas- ja räätälöintiprojektien vetäminen. Aiempaa kokemusta Päivillä on työskentelystä kansainvälisissä IT-palveluissa eri palvelunhallinnan rooleissa.

”Koska olin jo käyttänyt muutamia eri toimittajien IT-palvelujärjestelmiä, niin Nomis HelpDeskin käyttöön oli helppo hypätä mukaan. Samat tutut ja tarpeelliset toiminnot löytyivät näppärästi”, Päivi muistelee ensikosketustaan Nomis HelpDesk -järjestelmään. Päivi toivoo jatkossa auttavansa asiakkaita myös heidän tukipalveluprosessiensa määrittelyssä ja onkin suorittanut ITIL-sertifikaatteja. ”Minä olen prosessi-ihminen, mutta ei se aina ole paha asia!” nauraa Päivi.

”Asiantuntijoiden kanssa on aina mukava työskennellä. Olen saanut kaikkiin kysymyksiini perusteelliset vastaukset, ja kysymyksiähän tässä alussa on riittänyt”, kertoo Päivi työkavereistaan.